Antiikin Pieria
Pieria (m.kreik. Πιερία) eli Pieris (Πιερίς) oli antiikin Kreikan maakunta ja myöhempi Makedonian valtakunnan osa Ala-Makedonian ja Thessalian rajalla.[1][2] Se käsitti suunnilleen nykyisen Pierian alueyksikön alueen.
Maantiede
Pieriaan kuului Makedonian eteläinen Thermainlahden rannikko Peneios- ja Haliakmon-jokien suiden välisellä alueella Olympos-vuoren juurella sen itäpuolella.[2][3] Pierian pohjoispuolella sijaitsi Bottiaia, luoteispuolella Eordaia, länsipuolella Elimeia ja lounaispuolella Thessalian Perrhaibia.
Pieriassa sijaitsivat Pierian vuoret, jotka olivat Olympoksen uloke koilliseen rannikolle päin, sekä merkittävä Pierian metsä.[2] Olympoksen juurella sen koillispuolella sijaitsi makedonialaisten pyhä kaupunki Dion. Alueen halki kulki Pellasta Thessalian Larissaan kulkenut tie.
Kaupungit
Polikset
Pierian polikset eli kaupunkivaltiot olivat:[1]
- Dion
- Leibethra
- Pydna
Muut kaupungit
Muiksi kaupungeiksi tai asutuksiksi mainitaan:[1]
- Aiginion
- Agassai
- Balla
- Fylakai
- Galadrai
- Petra
- Pimpleia
- Tyrissa
Historia
Pieria mainitaan jo Homeroksen runoissa.[4] Kreikkalaisessa mytologiassa alue oli muusien synnyinseutua.[5] Näihin yhdistettiin alueella sijainnut Pierian lähde, jonka uskottiin antavan runollista innoitusta. Pieriasta oli kotoisin myös laulaja Orfeus. Kun muusien kultti siirtyi myöhemmin alueelta etelämmäksi Boiotiaan, osa Pierian alueen nimistöstä kopioitui samalla etelämmäksi.[2]
Pieriaa asutti alun perin traakialainen pierien (Pieres, Πίερες) heimo. Makedonialaiset valtasivat alueen kuningas Perdikkas I:n aikana 600-luvulla eaa. Tämän jälkeen pierit karkotetiin alueelta, ja nämä siirtyivät Traakiaan Strymon-joen itäpuolelle, missä heistä sai nimensä Pieriin alue.[1][2][3]
Nykyinen Keski-Makedonian alueen Pierian alueyksikkö on perinyt nimensä antiikin aikaisesta alueesta.
Lähteet
- ↑ a b c d Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: An Inventory of Archaic and Classical Poleis, s. 794–809. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Smith, William: ”Pieres”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ a b Herodotos: Historiateos 7.112; Thukydides: Peloponnesolaissota 2.99.
- ↑ Homeros: Ilias 14.225.
- ↑ Hesiodos: Jumalten synty 53.