Basil Zaharoff

Basil Zaharoff (alk. Vasíleios Zacharíou, kreik. Βασίλειος Ζαχαρίου, joskus Basileios Zacharias; 6. lokakuuta 1849 Muğla, Osmanien valtakunta – 25. marraskuuta 1936 Monte Carlo, Monaco) oli syntyperältään turkinkreikkalainen liikemies ja kansainvälinen asekauppias. Häntä arveltiin yhdeksi aikansa rikkaimmista ihmisistä. Zaharoff tunnettiin lempinimillä ”kuoleman kauppias” ja ”Euroopan salaperäinen mies”.^[1] Hänen on sanottu olleen pahamaineisin asekauppias ensimmäistä maailmansotaa edeltäneenä aikana, ja hän ei tiettävästi kaihtanut mitään keinoja, edes sabotaasia tai lahjontaa, saadakseen myymänsä aseet käymään paremmin kaupaksi.^[2] Hänet tunnettiin myös tavastaan myydä aseita konfliktien molemmille osapuolille.^[3]

Zaharoffin vanhemmat olivat Turkissa asuneita köyhiä kreikkalaisia, jotka olivat kreikkalaisiin 1820-luvulla kohdistettujen vainojen vuoksi asuneet välillä Odessassa Venäjällä ja venäläistäneet sukunimensä kirjoitusasun.^[1][3][4] Zaharoffin isä oli ruusuöljyn maahantuoja.^[3] Perhe asui eri tietojen mukaan joko Muğlassa tai Osmanien valtakunnan pääkaupungissa Konstantinopolissa,^[4] jossa nuori Zaharoff työskenteli vaatekauppaa harjoittaneen setänsä palveluksessa.^[1] Vahvistamattomien huhujen mukaan Zaharoff olisi hankkinut tuloja myös muun muassa mainostamalla paikallista bordellia sekä sytyttämällä tulipaloja Konstantinopolin palokunnan tilauksesta, jotta palokunta voisi vaatia palkkioita pelastamiensa rakennusten varakkailta omistajilta.^[3]

Zaharoff lähetettiin vuonna 1866 opiskelemaan Englantiin, ja vuodesta 1870 hän toimi setänsä yrityksen edustajana Lontoossa.^[1] Vuonna 1872 hän nai bristolilaisen yrittäjän tyttären Emily Burrowsin.^[3] Zaharoff vangittiin myöhemmin samana vuonna Belgiassa ja luovutettiin Britanniaan, kun hänen setänsä syytti hänen kavaltaneen yrityksensä omaisuutta 7 000 punnan arvosta.^[3][1] Old Baileyn tuomioistuin totesikin Zaharoffin tammikuussa 1873 syylliseksi eräiden tarvikkeiden kavallukseen mutta jätti hänet tuomitsematta rangaistukseen.^[3][1][5] Sen jälkeen Zaharoff toimi jonkin aikaa kauppiaana Osmanien valtakuntaan kuuluneella Kyproksella^[3] ja liikkui väärällä nimellä itäisen Välimeren alueella. Asuessaan Ateenassa Kreikassa hän tiettävästi tutustui liikemies Stéfanos Skouloúdikseen ja pääsi tämän suosituksen avulla ruotsalaisen asesuunnittelijan Thorsten Nordenfeltin edustajaksi Balkanilla.^[1][3]

Zaharoff palasi Britanniaan jossain vaiheessa sen jälkeen, kun Kypros oli päätynyt brittien hallintaan vuonna 1878. Vuonna 1883 hän tiettävästi asui Irlannin Galwayssa ja esiintyi kreivinä, mutta joutui lähtemään suututettuaan paikalliset. Hän lienee ollut myös ”kreivi Zaharoff”, joka kierteli vuonna 1884 Yhdysvalloissa ja työskenteli rautatieyhtiölle. Ensimmäisen vaimonsa jo aiemmin hylännyt Zaharoff meni vuonna 1885 New Yorkissa naimisiin varakkaan yhdysvaltalaisen perijän Jeannie Billingsin kanssa esiintyen tuolloin ruhtinaana ja Venäjän entisen ulkoministerin Aleksandr Gortšakovin lähisukulaisena. Kaksinnaimisen paljastuttua hänestä annettiin pidätysmääräys ja hän palasi Eurooppaan.^[3]

Zaharoffin on sanottu osanneen kymmentä eri kieltä.^[3]

Zaharoff palasi Kreikkaan ja Nordenfeltin palvelukseen.^[3] Nordenfelt aloitti vuonna 1886 höyryvoimalla toimineiden sukellusveneiden valmistuksen.^[2] Vaikka ensimmäinen malli oli kallis ja lähes käyttökelvoton, Zaharoff sai myytyä sitä kuusi kappaletta.^[3] Hän myi ensin yhden Kreikalle, sitten kaksi Turkille (Osmanivaltakunnalle) vakuutettuaan Kreikan sukellusveneen olevan sille uhka ja lopulta vielä uudemman mallin Venäjälle sillä verukkeella, että Turkki hallitsisi muuten Välimerta sukellusveneillään.^[3][4] Zaharoff myi sukellusveneitä myös Espanjalle ja Italialle.^[2] Vieraillessaan useasti Espanjassa hän pyrki hankaloittamaan Isaac Peralin kehittämän paremman sukellusveneen menestystä. Zaharoff osti itselleen Espanjasta myös ammustehtaan ja myi sittemmin Espanjan armeijalle sekä työnantajansa että oman tehtaansa tuotteita, joista jälkimmäiset osoittautuivat huonoiksi Espanjan–Yhdysvaltain sodassa.^[4]

Zaharoff pyrki myös kaikin tavoin pilaamaan Hiram Maximin kehittämän konekiväärin maineen, koska Maximin konekiväärit olivat selvästi parempia kuin Nordenfeltin.^[2][3] Vuonna 1888 Nordenfelt ja Maxim ryhtyivät kuitenkin liikekumppaneiksi, minkä jälkeen Zaharoff edusti heidän yritystään koko Itä-Euroopassa ja Venäjällä.^[1] Vuonna 1897 englantilainen asevalmistaja Vickers osti Maxim-Nordenfeltin, mikä merkitsi Zaharoffin toimialueen laajenemista entuudestaan. 1900-luvun alussa hänen palkkionsa olivat jo hyvin suuria ja hänestä tuli miljonääri.^[1][3] Hän hankki itselleen Vickersin osakkeita ja sai paikan yhtiön johtokunnassa Hiram Maximin eläköidyttyä.^[4] Zaharoffin menestys asekauppiaana perustui korkeiden viranomaisten lahjontaan ja kiristykseen sekä vakoiluun ja kilpailijoiden mustamaalaukseen. Hän loi myös hyödyllisiä suhteita vaikutusvaltaisiin naisiin kuten tärkeiden henkilöiden rakastajattariin.^[4][3]

Zaharoff sai vuonna 1913 Ranskan kansalaisuuden ja työskenteli ensimmäisen maailmansodan aikana ympärysvalloille.^[1] Vuosina 1916–1917 hän oli mukana salaisissa neuvotteluissa, joissa Kreikkaa suostuteltiin liittymään sotaan ympärysvaltojen puolelle ja keskusvaltoihin kuulunutta Turkkia irtautumaan sodasta. Britannian pääministeri David Lloyd George valtuutti hänet maksamaan Sveitsissä kymmenen miljoonaa puntaa turkkilaisille, mutta hanke epäonnistui.^[3] Palkkiona palveluksistaan Zaharoffista tehtiin sodan jälkeen Ranskan kunnialegioonan suurupseeri ja Britanniassa Bath-ritarikunnan suurristin ritari.^[1] Tämän jälkeen hän käytti arvonimeä Sir, vaikka se oli vastoin etikettiä hänen ollessaan toisen maan kansalainen.^[3]

Zaharoffin ensimmäinen vaimo oli kuollut Lontoossa 1890-luvulla. Zaharoff löysi uudeksi kumppanikseen espanjalaisen Villafrancan herttuattaren, jonka kuningasperheeseen kuulunut aviomies oli mielenvikainen. Herttuattaren jäätyä leskeksi vuonna 1923 Zaharoff nai hänet, mutta herttuatar kuoli jo vuonna 1926. Zaharoff muutti sen jälkeen Monacoon, jossa hän sai hallintaansa Monte Carlon kasinon.^[1] Hän omisti lisäksi Ranskassa pankin ja kaksi sanomalehteä. Kiillottaakseen mainettaan Zaharoff ryhtyi hyväntekijäksi ja lahjoitti miljoona frangia Ranskan sotaleskien hyväksi.^[4] Hänen lahjoituksillaan perustettiin myös oppituolit Pariisin ja Oxfordin yliopistoihin, ja hänen on sanottu rahoittaneen Kreikan sotaa Turkkia vastaan omista varoistaan.^[3]

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Zaharoffista julkaistiin useita skandaalimaisia elämäkertoja,^[2] jotka sisälsivät paljon epäluotettavia ja spekulatiivisia tietoja hänen elämänvaiheistaan. Hän poltti vuonna 1927 henkilökohtaiset paperinsa ja päiväkirjansa. Kuollessaan 87-vuotiaana vuonna 1936 hänellä oli testamenttinsa mukaan 193 000 punnan varallisuus, vaikka suurimmillaan hänen omaisuutensa oli arveltu olleen moninkertainen.^[3]

Hergén Tintti-sarjakuvassa Särkynyt korva esiintyvä moraaliton asekauppias Basil Bazaroff on helposti tunnistettava karikatyyri Zaharoffista. Zaharoffin on sanottu olleen innoittajana myös Ian Flemingin James Bond -romaaneissa esiintyvälle suurroistolle Ernst Stavro Blofeldille.^[4]

Eräs Orson Wellesin ohjaaman elokuvan Citizen Kane innoittaja oli Zaharoffin kuolemaa dramatisoidusti käsitellyt The March of Time -sarjan radio-ohjelma, jonka tekemiseen Welles osallistui.^[6]

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Basil Zaharoff.

• Basil Zaharoff, Iltalehti, 08.06.1929, nro 130, s. 3, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Salaperäinen eurooppalainen. Köyhä kreikkalaispoika, josta tuli sotatarvehankkija, suurrahamies, monimiljonääri ja englantilainen aatelismies, Hakkapeliitta, 10.10.1933, nro 41, s. 11, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• "Kuoleman suurhankkijan" salaisuus. Kuinka Abessinian öljyrikkauksista kilpaillaan suurvaltojen kesken, Hakkapeliitta, 10.09.1935, nro 37, s. 20, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Auktoriteettitunnisteet Kansainväliset FAST ISNI VIAF WorldCat Kansalliset Espanja Ranska BnF data Saksa Israel Yhdysvallat Japani Tšekki Kreikka Alankomaat Puola Henkilöt Deutsche Biographie Muut SNAC IdRef