Caj Ehrstedt

Caj Ehrstedt (oik.) keskustelee tulkinnoista Nicolai Geddan kanssa Korsholman musiikkijuhlilla 1987.

Caj Gunnar Ehrstedt (13. marraskuuta 1937 Kemiö – 8. helmikuuta 2015 Tammisaari) oli suomalainen tenori.[1]

Ehrstedt valmistui kansakoulunopettajaksi Uudenkaarlepyyn ruotsinkielisestä opettajaseminaarista v. 1960 ja opiskeli laulua Georg Tarvoksen, Jorma Huttusen ja Antti Koskisen johdolla Helsingissä, myöhemmin Milanossa Tomaso Jappellin, Arturo Merlinin ja Elisabeta Pistolesin johdolla. Ehrstedt osallistui Klemetti-opiston kansalliseen musiikkikilpailuun (sittemmin Lappeenrannan laulukilpailu) vuonna 1964 ja sijoittui ensimmäiseksi. Hänen oopperadebyyttinsä oli syyskuussa 1964 Suomen kansallisoopperassa Rodolfona Giacomo Puccinin oopperassa La Bohème. Hän piti ensikonsertin 1966.

Hän oli 1967 solisti Göteborin Stora teaternissa ja 1967–1971 Tukholman kuninkaallisessa teatterissa ja kiinnitettynä 1972–1990 Den Norske Operaan[2]. Hän esiintyi myös oratorio- ja passiosolistina sekä lied- ja romanssilaulajana lähinnä Pohjoismaissa.

Ehrstedt julkaisi useita äänilevyjä. Hän toimi myös kuoronjohtajana ja pedagogina.

Lähteet

  1. Operasångaren Caj Ehrstedt är död. 9.2.2015. Yle. Viitattu 9.2.2015.
  2. Uppslagsverket.fi

Kirjallisuutta

  • Bargum, Johan – Forsström, Tua (toim.): ”Caj Ehrstedt: Historien om sångarpilten Caj från skogen”, Min musik: Finlandssvenska tonkonstnärer berättar, s. 9–19. Helsingfors: Söderström, 1997. ISBN 951-52-1673-7.
  • Nystén, Leif: Rampljus: Caj Ehrstedt, ett konstnärsliv. Helsingfors: Schildt, 2009. ISBN 978-951-50-1759-8.
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Norja
  • Ranska
  • BnF data
  • Suomi (KANTO)
  • Yhdysvallat
Henkilöt
  • Uppslagsverket Finland
Muut
  • IdRef
Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.