Emilio Aguinaldo
| Emilio Aguinaldo | |
|---|---|
 Emilio Aguinaldo vuonna 1919. | |
| Filippiinien presidentti | |
| 1897–1901 | |
| Edeltäjä | ensimmäinen presidentti |
| Seuraaja | virka lakkautettiin |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 23. maaliskuuta 1869 Cavite, Espanjan Itä-Intia |
| Kuollut | 6. helmikuuta 1964 (94 vuotta) Manila, Filippiinit |
| Tiedot | |
 Nimikirjoitus | |
| [ Muokkaa Wikidatassa ]  | |
| Infobox OK | |
Emilio Aguinaldo (23. maaliskuuta 1869 Cavite, Espanjan Itä-Intia – 6. helmikuuta 1964 Manila, Filippiinit)[1] oli Filippiinien ensimmäinen presidentti vuosina 1897–1901. Hän johti Filippiinien itsenäisyystaistelua kapinassa ja sodassa Espanjaa vastaan vuosina 1896–1897 sekä tappiollisessa sodassa Yhdysvaltoja vastaan vuosina 1899–1901.
Toiminta presidenttinä ja itsenäisyystaistelun johdossa
Aguinaldo oli sukujuuriltaan osin kiinalainen, osin tagalogi. Hän opiskeli Colegio de San Juan de Letrán -oppilaitoksessa Manilassa, mutta keskeytti opintonsa auttaakseen äitiään perheen maatilan hoitamisessa. Aguinaldo oli Cavite Viejon kaupungin pormestarina, kun Katipunan-salaseuran johtama kapina Espanjan valtaa vastaan käynnistyi vuonna 1896.[1] Aguinaldo oli itse liittynyt Katipunaniin edellisenä vuonna, ja hänestä tuli kapinajoukkojen paikallinen johtaja. Andrés Bonifacion johtama kapina eteni aluksi katastrofaalisesti, mutta Aguinaldo onnistui kääntämään kapinallisten sotaonnen päästyään käsiksi espanjalaisten aseisiin. Saavutettuaan useita voittoja Aguinaldo kohosi nopeasti suositummaksi kuin komentajana epäonnistunut Bonifacio. Maaliskuussa 1897 Tejerosin konventti valitsi Aguinaldon vallankumoushallituksen presidentiksi.[2] Tämä tapahtui päivää ennen kuin hän täytti 28 vuotta. Bonifacio kieltäytyi hyväksymästä päätöstä, joten Aguinaldo pidätytti Bonifacion, joka hieman myöhemmin tuomittiin kuolemaan petturina.
Vuoden 1897 lopulla kapinallisjoukot joutuivat jälleen perääntymään ja alkoi vaikuttaa selvältä, ettei Aguinaldokaan kykenisi lyömään espanjalaisia.[3] Kapinalliset luopuivat hänen johdollaan täyden itsenäisyyden vaatimuksesta ja esittivät sen sijaan joukon maltillisempia vaatimuksia itsehallinnosta ja taloudellisista korvauksista. Koska Espanja joutui samaan aikaan kukistamaan vallankumousta Kuubassa ja oli ajautumassa myös sotaan Yhdysvaltojen kanssa, espanjalaiset olivat valmiita hyväksymään vaatimukset lopettaakseen sodan Filippiineillä.[2] Aguinaldo teki 15. joulukuuta 1897 espanjalaisen kuvernöörin Fernando Primo de Riveran kanssa Biak-na-Baton sopimuksena tunnetun aseleposopimuksen. Aguinaldo ja hänen hallituksensa sitoutuivat laskemaan aseensa ja lähtemään pysyvään maanpakoon, kun taas espanjalaiset lupasivat toteuttaa poliittisia reformeja ja maksaa heille 400 000 peson rahasumman. Joulupäivänä Aguinaldo nousi rahojen kanssa laivaan, joka vei hänet turvaan Hongkongiin.[1][3][2]
Monet filippiiniläiset pitivät aselepoehtoja ja Aguinaldon maanpakoa lähestulkoon petoksena, mutta hän vakuutteli myöhemmin suunnitelleensa koko ajan itsenäisyystaistelun jatkamista ulkomailta käsin. Hän kävi salaisia neuvotteluita Yhdysvaltain edustajien kanssa näiden otettua hänen yhteyttä Hongkongissa. Aguinaldo ja kommodori George Dewey sopivat Yhdysvaltain ja Filippiinien yhteistyöstä taistelussa Espanjaa vastaan, ja Dewey lupasi Yhdysvaltojen tukevan Filippiinien itsenäisyyttä.[2][1] Aguinaldo käytti espanjalaisilta saamansa rahat aseiden hankkimiseen.[3]
Espanjan–Yhdysvaltain sodan puhjettua Aguinaldo palasi 19. toukokuuta 1898 Filippiineille ja ilmoitti jatkavansa aseellista taistelua espanjalaisia vastaan. Hänen johdollaan annettiin 12. kesäkuuta 1898 Filippiinien itsenäisyysjulistus, ja hänet julistettiin väliaikaisen tasavallan presidentiksi. Syyskuussa vallankumouksellinen kansalliskokous vahvisti Filippiinien itsenäisyyden ja ensimmäisen perustuslain. Espanjan ja Yhdysvaltain joulukuussa 1898 solmima Pariisin rauhansopimus kuitenkin määräsi Filippiinit Yhdysvaltain siirtomaaksi. Perustuslain astuttua voimaan Aguinaldo aloitti presidentin virassa 23. tammikuuta 1899, mutta taistelut filippiiniläisten ja amerikkalaisten välillä puhkesivat Manilassa jo pari viikkoa myöhemmin. Aguinaldo julisti tällöin sodan Yhdysvalloille. Yhdysvaltojen lähetettyä Filippiineille lisää joukkoja Aguinaldon hallitus joutui perääntymään ylivoiman edessä maan pohjoisosiin ja siirtymään marraskuusta 1899 alkaen sissisotaan.[1][2]
Aguinaldo johti sissisotaa amerikkalaisia vastaan kahden vuoden ajan, kunnes kenraali Frederick Funstonin joukot vangitsivat 23. maaliskuuta 1901 hänet salaisessa päämajassaan Palananissa Luzonin saaren pohjoisosassa. Aguinaldo antoi periksi, vannoi uskollisuudenvalan Yhdysvalloille ja vetäytyi yksityiselämään. Hän sai eläkettä Yhdysvaltain valtiolta.[1]
Myöhemmät vaiheet
Kun Filippiinien itsenäistymisen valmisteluun liittynyt Filippiinien kansainyhteisö perustettiin vuonna 1935, Aguinaldo asettui ehdolle sen ensimmäisissä presidentinvaaleissa.[1] Hän kuitenkin hävisi ja presidentiksi valittiin Manuel L. Quezon.[4]
Kun Japani toisen maailmansodan aikana vuonna 1941 miehitti Filippiinit, Aguinaldo suostui yhteistyöhön japanilaisten kanssa amerikkalaisvastaisen propagandan levittämisessä. Vuoden 1942 alussa hän esitti Corregidoriin perääntyneelle kenraali Douglas MacArthurille radiossa avoimen vetoomuksen, että tämän tulisi antautua ”pelastaakseen Filippiinien nuorison viattomuuden”. Vallattuaan Filippiinit takaisin yhdysvaltalaiset vangitsivat Aguinaldon vuonna 1945, ja häntä pidettiin jonkin aikaa Bilibidin vankilassa. Hän kuitenkin vapautui presidentin antamalla armahduksella.[1]
Presidentti Elpidio Quirino nimitti Aguinaldon vuonna 1950 Filippiinien valtioneuvoston jäseneksi kunnianosoituksena tämän elämäntyöstä.[1] Aguinaldo kuoli 94-vuotiaana vuonna 1964.
Aguinaldon kuva on ollut vuosina 1985–1995 käytössä olleessa viiden Filippiinien peson setelissä ja sen jälkeen vastaavanarvoisessa kolikossa.
Lähteet
- ↑ a b c d e f g h i Emilio Aguinaldo (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 1.8.2024.
- ↑ a b c d e Marja-Leena Heikkilä-Horn & Jukka O. Miettinen: Kaakkois-Aasia: historia ja kulttuurit, s. 419–421. Otava, Helsinki 2000.
- ↑ a b c Philippine Revolution (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 29.11.2014.
- ↑ Kaakkois-Aasia, s. 423.
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Emilio Aguinaldo Wikimedia Commonsissa
Aguinaldo (1899–1901) | Quezon (1935–1944) | Laurel (1943–1945) | Osmeña (1944–1946) | Roxas (1946–1948) | Quirino (1948–1953) | Magsaysay (1953–1957) | Garcia (1957–1961) | Macapagal (1961–1965) | Marcos (1965–1986) | Aquino (1986–1992) | Ramos (1992–1998) | Estrada (1998–2001) | Arroyo (2001–2010) | Aquino III (2010–2016) | Duterte (2016–2022) | Marcos (2022–)
| ||||||||||||||||||
