Isopurppuramedestäjä
Isopurppuramedestäjä | |
---|---|
Uhanalaisuusluokitus | |
Elinvoimainen [1] | |
| |
Tieteellinen luokittelu | |
Domeeni: | Eukaryootit Eucarya |
Kunta: | Eläinkunta Animalia |
Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
Luokka: | Linnut Aves |
Lahko: | Varpuslinnut Passeriformes |
Heimo: | Medestäjät Nectariniidae |
Suku: | Kaunomedestäjät Cinnyris |
Laji: | osea |
Kaksiosainen nimi | |
Cinnyris osea | |
Katso myös | |
Isopurppuramedestäjä Wikispeciesissä | |
Infobox OKNimi-testi OKIUCN-testi OK |
Isopurppuramedestäjä (Cinnyris osea)[2] on medestäjien heimoon kuuluva varpuslintu.
Tuntomerkit
Isopurppuramedestäjä on 11–12 cm pitkä. Sillä on musta nokka, joka on ohut, terävä ja alaspäin kaareva. Koiras on pesimäpuvussa joulukuusta heinäkuuhun kokomusta, mutta läheltä erottuu vaaleansinistä ja violetinmetallia hohtoa. Naaraan yläpuoli on harmaanruskea. Alapuoli on harmaanvalkoinen ja siinä erottuu heikkoa kellanvihreää sävyä. Siivet ovat selkää tummemmat. Koiras muistuttaa pesimäaikojen ulkopuolella naarasta, mutta joskus sillä voi olla yksittäisiä mustia höyheniä.[3]
Isopurppuramedestäjän kutsuääniä ovat viheltävä ”viju”, nouseva, iloinen ”tvyit” sekä maiskuttava ”tsyt-tsyt-tsyt...”. Laulu on rätisevä trilli, jota edeltää muutama vihellys. Se kuulostaa kaukaa hieman mustaleppälinnun laululta.[3]
Elinympäristö
Isopurppuramedestäjä pesii akaasiaa kasvavilla, kuivilla alueilla ja puistoissa, puutarhoissa sekä muissa paikoissa, joissa kasvaa kukkivia kasveja. Laji on paikkalintu tai lyhyiden matkojen vaeltaja.[3]
Ravinto
Isopurppuramedestäjä käyttää ravinnokseen mettä ja hyönteisiä.[3]
Lähteet
- ↑ BirdLife International: Cinnyris osea IUCN Red List of Threatened Species. Version 2021-3. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 13.7.2022. (englanniksi)
- ↑ Maailman lintujen suomenkieliset nimet BirdLife Suomi. Arkistoitu 13.9.2011. Viitattu 7.4.2013.
- ↑ a b c d Svensson, Lars: Lintuopas - Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 358. Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21351-2.
|