James Justin

James Justin Leicester Cityn pelaajana huhtikuussa 2022.

James Michael Justin (s. 23. helmikuuta 1998 Luton) on englantilainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan laitapuolustaja. Hän edustaa Englannin Valioliigassa pelaavaa Leicester Cityä.[1]

Justin on Luton Townin kasvatti. Hän nousi kakkosliigassa pelaavaan edustusjoukkueeseen toukokuussa 2016. Seuraavalla kaudella hän kuului jo vakiokokoonpanoon. Kaudella 2018–2019 Luton pelasi ykkösliigassa, jossa Justinille kertyi 43 ottelua ja niissä kolme maalia. Justin siirtyi kesällä 2019 valioliigajoukkue Leicester Cityyn. Ensimmäisellä valioliigakaudellaan hän pelasi 13 ottelua ja toisella 23 ottelua, kunnes helmikuussa 2021 tullut nivelsidevamma pakotti hänet sairauslomalle. Hän teki maalin syyskuussa 2020 kotiottelussa Burnleyä ja helmikuussa 2021 vierasottelussa Fulhamia vastaan. Leicesterin vuonna 2021 voittamassa FA Cupissa hän ehti ennen loukkaantumistaan pelata kaksi ottelua ja tehdä yhden maalin. Hän pelasi Eurooppa-liigan alkulohkossa kuusi ottelua.[1]

Justin palasi kentille tammikuussa 2022 ja pelasi kauden loppupuolella 13 valioliigaottelua ja viisi ottelua Konferenssiliigassa, jossa Leicester eteni välieriin saakka. Kaudella 2022–2023 hän pelasi avauskokoonpanossa 14 valioliigaottelua, kunnes marraskuussa tullut akillesjännevamma pakotti hänet loppukaudeksi pois peleistä. Kaudella 2023–2024 hän pelasi mestaruussarjassa 39 ottelua ja teki niissä kaksi maalia. Hän jatkaa kaudella 2024–2025 Valioliigaan palanneessa Leicesterissä.[1]

Justin pelasi Englannin alle 20- ja alle 21-vuotiaiden maajoukkueissa. Hän pelasi Englannin A-maajoukkueessa kesäkuussa 2022 avausjakson Kansojen liigan ottelussa Unkaria vastaan.[1]

Lähteet

  1. a b c d James Justin Transfermarkt-sivustolla (englanniksi)

1 Ward | 2 Justin | 3 Faes | 4 Coady | 5 Okoli | 6 Ndidi | 7 Fatawu | 8 Winks | 9 Vardy | 10 Mavididi | 14 Decordova-Reid | 16 Kristiansen | 17 Choudhury | 20 Daka | 21 Ricardo | 23 Vestergaard | 24 Soumaré | 26 Nelson | 27 Marçal | 28 Cannon | 30 Hermansen | 31 Iversen | 33 Thomas | 34 Golding | 35 McAteer | 37 Alves | 40 Buonanotte | 41 Stolarczyk | 44 Braybrooke | Manageri Cooper