Kouvolan Teatteri

Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen.
Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Merkinnän syy: Puuttuvat 1970-, 1990- ja 2000- ja 2010-luku. Lähteetöntä.

Kouvolan Teatteri on Kouvolassa toimiva ammattiteatteri.

Historia

Kouvolassa 1910-luvulla toimintansa aloittanut Kouvolan Työväennäyttämö ja vuonna 1928 perustettu Rautatieläisten Näyttelijät toimivat molemmat kerhonäyttämöinä ja sotien aikana työväenopiston piiri ylläpiti näyttämöharrastusta. Kouvola-Seura perusti teatterijaoston, joka suunnitteli amatööriteatterin luomista syksyllä 1949. Sen tarkoituksena oli saada useat paikkakunnalla toimineet näytelmäkerhot yhteistoimintaan. Jaosto sai harjoittelukäyttöönsä Kymen Lukon huoneiston ja vuonna 1950 perustettiin Kouvola-Seuran Näyttelijät. Meni kuitenkin pari vuotta ennen kuin näytelmiä pystyttiin esittämään johtuen heikosta taloudesta. Tilanne parani hieman Sulo Ahtisen tullessa teatterinjohtajaksi vuonna 1952.

Kouvola-Seuran Näyttelijät vaihtoivat nimensä muotoon Kouvolan Teatteri vuonna 1956 ja seuraavana vuonna kauppala alkoi antaa tukea sille. Varsinainen teatteri aloitti toimintansa vuonna 1960, kun Sivistys- ja urheilutalon laajennusosa valmistui. Teatterin rakentamisen mahdollisti vuoden 1958 tilinpäätöksen yhteydessä syntynyt säästö, josta osa tarkoitettiin teatteritaloa varten. Kouvolan Teatteri oli laitteistoltaan ja teatteriteknillisesti aikansa tasoa. Talon on suunnitellut Kouvolassa aikanaan laajalti vaikuttanut arkkitehti Eero A. Kajava.

Ammattiteatterin avajaisesityksenä 22. lokakuuta 1960 oli Walentin Chorellin "Ruoho" ja se sai kohtuulliset arvostelut niin paikallisissa kuin valtakunnallisissa lehdissä. Henkilökuntapulan takia teatteri ei pystynyt esittämään esimerkiksi suuria kansannäytelmiä toiveista huolimatta. Toinen näytäntökausi aloitettiin lähes kokonaan uudistetulla henkilökunnalla, kun teatteria kohtaan oli esitetty voimakastakin kritiikkiä muun muassa näytelmävalinnoista.

1980-luvulla teatterin johtokunta päätti, että teatterissa keskityttäisiin esittämään enimmäkseen kotimaista näytelmäkirjallisuutta ja suosittuja esityksiä olivat muun muassa "Masurkka", Iloinen leski" ja "Kouvola-kabaree". Vuonna 1985 näytelmä "Taisteleva Hella" jouduttiin poistamaan tekijänoikeuksien rikkomisen takia, koska näytelmässä esitettiin yksityistä kirjeenvaihtoa.

Lauri Väärän tultua teatterinjohtajaksi 1980-luvun lopulla alettiin teatterissa suosia musiikkiteoksia. Tämä trendi jatkui aina 1990-luvulle asti.

Teatterinjohtajia

  • Helge Herala (1973–1975)[1]
  • Mikko Nousiainen (1975–)[1]

Entisiä näyttelijöitä ja ohjaajia

  • Jukka Blomqvist (1977–)[2]
  • Paavo Halttunen (1961–)[3]
  • Kalevi Honkanen (1963–)[4]
  • Esko Hukkanen (1963–)[4]
  • Airi Hyötyläinen[3]
  • Salme Jyräs (1961–)[3][4]
  • Jaakko Kallio (–1981)[5]
  • Pekka Kekäläinen (–1981)[3][4]
  • Martti Kuosmanen (1981–)[5]
  • Ami Laiho (–1969)[6]
  • Pekka Lepikkö (–1969)[6]
  • Marja-Liisa Lintunen (myös ohjaaja, 1975–)[1]
  • Ritva Loijas (–1969)[6]
  • Pekka Lukka (1969–)[6]
  • Pertti Maja[4]
  • Aino Makkonen (1961–)[3]
  • Säde Matikka-Nieminen (1961–)[3][4]
  • Anna-Leena Mäki-Penttilä (1969–)[6]
  • Veikko Nieminen (1961–)[3]
  • Pirkko Nurmi (–1975)[1]
  • Yrjö Parjanne (–1981)[5]
  • Anja Päivärinta (1963–)[4]
  • Paavo Roisko (1969–)[6]
  • Ismo Saario[4]
  • Vieno Saaristo (–1963)[4]
  • Heikki Salminen (1981–)[5]
  • Hannu Tyhtilä (myös ohjaaja, 1975–1977)[1][2]
  • Valle Yritys (1981–)[7]

Nykyaika

Nykyisin teatterin vakituiseen henkilökuntaan kuuluu hieman alle 40 henkilöä, joista 11 on näyttelijöitä. Lisäksi teatterilla on käytössään vierailevia näyttelijöitä ja iltahenkilökuntaa.

Teatterin suurella näyttämöllä on 353 paikkaa. Teatteritalossa toimii myös pienempi näyttämö eli klubi, jossa paikkoja on 100–120. Katsojia teatterissa on keskimäärin näytäntökaudella 40 000.

Teatterinjohtajana toimi vuodesta 2002 Henrik Timonen. Hän jäi eläkkeelle vuoden 2017 alussa, jolloin tehtävässä aloitti Tiina Luhtaniemi.[8]

Lähteet

Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata.
Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.
  • Juvonen, Jaana: Kouvola 1939–2003: Kauppala, läänin pääkaupunki, aluekeskus. Kouvola: Kouvolan kaupunki, 2003. ISBN 951-98877-4-1.

Viitteet

  1. a b c d e Kiinnityskierros: Herala palaa Kansalliseen. Helsingin Sanomat, 20.2.1975, s. 14. Näköislehti (maksullinen).
  2. a b Turusta suunta Helsinkiin. Näyttelijäkierros hitaasti liikkeelle. Helsingin Sanomat, 28.1.1977, s. 19. Näköislehti (maksullinen).
  3. a b c d e f g Teatterisyksy alkaa maakunnissa. Helsingin Sanomat, 3.8.1961, s. 10. Näköislehti (maksullinen).
  4. a b c d e f g h i Näyttelijämarkkinat jatkuivat kiivaina. Helsingin Sanomat, 16.3.1963, s. 18. Näköislehti (maksullinen).
  5. a b c d Teatterin korttipakka sekoittuu. Helsingin Sanomat, 1.2.1981, s. 19. Näköislehti (maksullinen).
  6. a b c d e f Ostajan markkinat näyttelijäpestissä. Helsingin Sanomat, 2.2.1969, s. 19. Näköislehti (maksullinen).
  7. Lappeenrantaan neljä näyttelijää. Helsingin Sanomat, 5.2.1981, s. 18. Näköislehti (maksullinen).
  8. Sillanpää, Miina: Tiina Luhtaniemi Kouvolan teatterinjohtajaksi Yle Uutiset. 6.4.2016. Viitattu 6.4.2016.

Aiheesta muualla

  • Teatterin kotisivut