Makoto Nakamura

Makoto Nakamura
Henkilötiedot
Syntynyt	20. kesäkuuta 1952 (ikä 72) Hinokage, Miyazakin prefektuuri
Kansalaisuus	Japani
Kyokushin-ottelija
Lempinimi	King of Kyokushin
Aktiivisena	1977–1982 1984
Pituus	183 cm
Paino	120 kg
Painoluokka	avoin
Seura(t)	IKO Nakamura Dojo
Aiheesta muualla
www.nakamuradojo.com
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Mitalit
Maa: Japani
Miesten kyokushin karate
World Open
Kultaa	Tokio 1979	avoin
Kultaa	Tokio 1984	avoin
Japanin mestaruuskilpailut
Kultaa	Tokio 1979	avoin
Hopeaa	Tokio 1980	avoin
Hopeaa	Tokio 1981	avoin
Pronssia	Tokio 1977	avoin
Pronssia	Tokio 1978	avoin
Yhdysvaltain karate mestaruuskilpailut
Kultaa	Connecticut 1979	avoin
Pronssia	Alabama 1979	raskassarja

Makoto Nakamura (s. 20. kesäkuuta 1952^[1] Hinokage, Miyazakin prefektuuri) on japanilainen karateka ja IKO Nakamura -liiton johtaja. Hän voitti aktiiviurallaan Kyokushinin maailmanmestaruuden kahdesti ja kerran Japanin mestaruuden. Nakamura perusti oman Kyokushinin tyylisuunnan 2016.^[2] Hän on Kyokushinin historian ainut avoimen sarjan kaksinkertainen maailmanmestari.

Nuoruus

Nakamura syntyi seitsemänlapsiseen perheeseen. Opiskellessaan ala-asteella hän käveli kouluun vuoristotietä, joka kesti 2–3 tuntia. Nakamura harrasti high schoolin ensimmäisenä vuotena pöytätennistä, yleisurheilua ja jalkapalloa. Myöhemmin hän työskenteli tavarankuljetuksessa siirrellen propaanikaasupulloja aina ilta yhteentoista asti. Valmistumisen jälkeen Nakamura meni töihin ruokatehtaalle Tokioon. Tämän jälkeen hän kuuli Kyokushin karatesta ja kiinnostui harrastamaan lajia.

Kilpaura

Nakamura kilpaili ensimmäisen kerran huhtikuussa Japanin maajoukkueen mukana. He kohtasivat erityistapahtumassa Havaijin maajoukkueen. Nakamura voitti ottelunsa. Hän saavutti ensimmäisen kerran menestystä 1977 tultuaan kolmanneksi Japanin mestaruuskisoissa voitettuaan pronssiottelussa Noriyasu Hamain.^[3]

Nakamura oli maaliskuussa 1978 mukana Havaiji kisoissa, mutta ei saavuttanut menestystä. Sitä vastoin marraskuussa hän sijoittui toistamiseen kolmanneksi Japanin mestaruuskisoissa voitettuaan tällä kertaa Tsuyoshi Hiroshigen pronssiottelussa.^[3]

1979 oli Nakamuran menestyksekkäin vuosi saavutettuaan ensin pronssia Yhdysvaltain karate turnauksen raskaassasarjassa Alabamassa. Tämän jälkeen Nakamura voitti avoimensarjan mestaruuden Connecticutssa huhtikuussa. Palattuaan Japaniin hän voitti toukokuussa Japanin mestaruuden. Nakamura voitti loppuottelussa viime vuoden finalistin Keiji Sanpein.^[3] Kaksikko kohtasi myös loppuvuodesta MM-kilpailujen loppuottelussa, jossa oli ottelijoita yhteensä 187 62 eri maasta.^[4] Nakamura kohtasi muun muassa kolmannella kierroksella Dolph Lundgrenin, jonka hän voitti kahden jatkoerän jälkeen tuomariäänin.^[5] Nakamura voitti ensimmäisen maailmanmestaruutensa Sanpeita vastaan käydyssä kamppailussa.

1980 Nakamura kohtasi Sanpein kolmannen kerran loppuottelussa. Tällä kertaa Nakamura hävisi ottelun, jossa käytiin Japanin mestaruudesta.^[3] Sama kohtalo kävi myös vuoden 1981 turnauksessa, jossa kaksikko eteni toistamiseen loppuotteluun, jossa Sanpei oli Nakamuraa parempi.^[3]

1982 Nakamura otteli vain Japanin mestaruuskisoissa, jossa hän selvisi 16. parhaan joukkoon. Nakamuran kisat päättyivät hävittyään Ademir Da Costalle, joka sijoittui turnauksessa kuudenneksi. Nakamura ilmoitti turnauksen jälkeen lopettavansa kilpauransa ja keskittyvänsä IKO järjestön johtotehtäviin.

Nakamura palasi kuitenkin takaisin kilpailemaan 1984, jolloin hän voitti uransa toisen Kyokushinin maailmanmestaruuden Tokiossa. Tällä kertaa osallistujia oli 192, jonka joukosta Nakamura eteni loppuotteluun kohdaten jälleen Sanpein. Nakamura voitti kaksikon neljännen kohtaamisen.

Lähteet

↑ Shihan Makoto Nakamura super-kyokushin Viitattu 14.8.2017 (englanniksi)
↑ 2-times World Champion Shihan Makoto Nakamura left IKO kwunion.com 7.12.2016 Viitattu 14.8.2017 (englanniksi)
↑ ^a ^b ^c ^d ^e All Japan Championship - IKO kyokushinresults.com Viitattu 15.8.2017 (englanniksi)
↑ World Open Tournament Viitattu 14.8.2017 (englanniksi)
↑ Dolph Lundgren kyokuacademy.co.uk Viitattu 15.8.2017 (englanniksi)