Marta García
Marta García López (s. 9. elokuuta 2000 Denia, Espanja[1]) on espanjalainen autourheilija.
Ura
García aloitti uransa Karting-luokista ja voitti vuonna 2015 CIK-FIA Karting Academy Trophyn ja Trofeo Industrie KFJ -luokkien mestaruudet.[2]
Vuonna 2016 García siirtyi formulaluokkiin ja ajoi Espanjan Formula 4 -sarjaa. Vuonna 2017 García jatkoi Espanjan F4 -sarjassa ja sijoittui sarjassa yhdeksänneksi. Samana vuonna hän ajoi kolme kilpailua SMP Formula 4 -sarjassa ja keräsi kahdeksan pistettä.
Vuosina 2019 ja 2021–2022 García kilpaili naispuolisille kuljettajille suunnattussa W Series -sarjassa. Parhaimmillaan sarjan tulokasvuodella Garcia sijoittui neljänneksi voittaen yhden kilpailun. Kaudella 2021 hän oli sarjan 12. ja kaudella 2022 kuudes.[1]
Kaudella 2023 Garcia kilpailee uudessa F1 Academy -sarjassa Prema Racing -tallin kuljettajana.[3] Hän otti ensimmäiset voittonsa sarjassa kauden avausviikonloppuna voitettuaan kaksi kolmesta kilpailusta.[4] Hän voitti kuljettajien mestaruuden kaudella 2023. Mestaruus varmistui voittamalla ensimmäinen kilpailu Circuit of the Americasin radalla.[5]
W Series -tulokset
Lihavointi tarkoittaa paalupaikkaa, kursivointi kilpailun nopeinta kierrosta. Muut selitteet löytyvät täältä.
Kausi | Talli | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | Pisteet | Sijoitus |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
2019 | Hitech GP | HOC 3 | ZOL 4 | MIS 6 | NOR 1 | ASS 9 | BRH 8 | 66 | 4. | ||
2021 | Puma W Series Team | RBR Kesk. | RBR 12 | SIL 12 | HUN 7 | SPA 3 | ZAN 18 | COA 15 | COA DNS | 21 | 12. |
2022 | CortDAO W Series Team | MIA 11 | MIA 9 | CAT 6 | SIL 18 | LEC 6 | HUN 4 | SIN 3 | 45 | 6. |
Lähteet
- Marta García Driver Databasessa
Viitteet
- ↑ a b Marta Garcia Motorsport Stats. Viitattu 30.4.2023. (englanniksi)
- ↑ Marta Garcia W Series. Arkistoitu 26.3.2022. Viitattu 30.4.2023. (englanniksi)
- ↑ Prydderch, Hannah: 2023 F1 Academy grid: Introducing the drivers and teams for the all-female series’ inaugural season 7.4.2023. FIA. Viitattu 29.4.2023. (englanniksi)
- ↑ Marta García shines and wins two races in the new F1 Academy 2023 29.4.2023. ES Euro. Viitattu 30.4.2023. (englanniksi)
- ↑ Garcia crowned first F1 Academy champion after holding off Pulling for Race 1 victory f1academy.com. 21.10.2023. Viitattu 10.12.2023. (englanniksi)