Olli Salonen |
---|
Henkilötiedot |
---|
Syntynyt | 5. toukokuuta 1983 (ikä 41) Helsinki |
Ammatti | elokuvaohjaaja |
Ohjaaja |
Taiteilijanimet | Olli Ilpo Salonen |
Aktiivisena | 2008- |
Palkinnot |
Kultainen Venla 2016 SuomiLOVE - paras musiikkiviihdeohjelma Peterkit International Film Festival 2014 Back to Business - Best foreign film |
Aiheesta muualla |
IMDb |
Elonet |
[ Muokkaa Wikidatassa ] |
Infobox OK |
Olli Ilpo Salonen (s. 5. toukokuuta 1983 Helsinki) on suomalainen muusikko, televisio- ja elokuvaohjaaja.
Ennen siirtymistään elokuva- ja televisioalalle Salonen soitti kitaraa Ripsipiirakka-kokoonpanossa vuosina 1998–2005. Hän on myös ollut mukana helsinkiläisessä Bags of Ohoy -yhtyeessä.
Taideteollisessa korkeakoulussa elokuvaohjaamista opiskellut Salonen on ohjannut musiikkivideoita muun muassa Vesa-Matti Loirille, Samuli Edelmannille ja Jipulle. "Jos sä tahdot niin" -musiikkivideo ylitti 8 miljoonaa katselukertaa YouTubessa.
Salonen on työskennellyt myös SuomiLOVE-musiikkiohjelman ohjaajana sen kolmannella kaudella. Ohjelma palkittiin Kultaisella Venlalla vuoden 2016 parhaana musiikkiviihdeohjelmana.[1]
Vuonna 2017 Salosen esikoiselokuva Wendy and the Refugee Neverland sai ensi-iltansa. Elokuvasta Salonen sai Jussi-ehdokkuuden parhaan elokuvamusiikin kategoriassa.
Filmografia
Ohjaukset
Elokuvat
Televisiosarjat
Lyhytelokuvat
Vuosi | Elokuva |
2015 | Milky way is our galaxy |
Like winning the lottery |
2014 | Back to Business |
2013 | Ecstasy |
2012 | Apathy |
Tuottajana
Elokuvat
Lyhytelokuvat
Vuosi | Nimi |
2015 | Milky way is our galaxy |
Like winning the lottery |
2014 | Back to Business |
Käsikirjoittajana
Vuosi | Nimi |
2018 | Jahti (1. kausi) |
2017 | Wendy and the Refugee Neverland |
Tähdet, tähdet (4. kausi) |
Suomen paras palomies |
2016 | SuomiLOVE (3. kausi) |
World Vision - Sami Hedberg ja ystävät |
2015 | Milky way is our galaxy |
Like winning the lottery |
2012 | Näin tehtiin Ella ja kaverit -elokuva |
Palkinnot
- Kultainen Venla 2016 - SuomiLOVE (paras musiikkiviihdeohjelma)
- The 14th Peterkit international film festival [2] Best Foreign film - Back to Business
Ehdokkuudet
Lähteet
- ↑ Kultainen Venla (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Best Foreign film - The 14th Peterkit international film festival[vanhentunut linkki]. Gukit.ru (venäjäksi)
Aiheesta muualla
- Olli Salonen Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- Olli Salonen virallinen sivusto
- Olli Salonen Elonetissä.
- Olli Salonen Suomalaisessa musiikkivideoarkistossa
Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt | |
---|
|
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.