Porvoon hiippakunnan piispa
Porvoon hiippakunnan piispa | |
---|---|
Porvoon hiippakunnan piispan vaakuna. | |
Nimittäjä | Porvoon hiippakunta |
Perustettu | 1923 |
Ensimmäinen | Max von Bonsdorff |
Kotisivut | https://www.borgabiskopen.fi |
Osa artikkelisarjaa |
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hallinto |
---|
|
Kirkkohallitus
Neuvottelukunnat
|
Valiokunnat
|
Piispainkokous Hiippakuntien piispat
Esittelijät
|
|
Muut toimielimet
Seurakuntien yhteiset |
Vaalit
|
Maallikkoliikkeet |
Työmuodot
|
Lisää aiheesta Rakennukset Palkinnot
Tapahtumat |
|
Porvoon hiippakunnan piispa johtaa Porvoon hiippakuntaa. Porvoon hiippakunnan piispa toimii hiippakuntansa hengellisenä johtajana ja ylimpänä virkamiehenä.[1] Piispan hengellisiin tehtäviin kuuluu valvoa, että saarnoissa noudatetaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustusta ja että sakramentit sekä jumalanpalvelukset toimitetaan kirkon määräysten ja tradition mukaisesti. Virkansa puolesta piispa toimii Porvoon hiippakunnan tuomiokapitulin puheenjohtajana sekä piispainkokouksen että kirkolliskokouksen jäsenenä. Piispa vihkii myös Porvoon hiippakunnan papit, lehtorit, kirkot ja kappelit. Piispa asettaa myös vakinaiset papit virkoihinsa ja suorittaa seurakunnissa piispantarkastuksia.[2]
Porvoon hiippakunnan piispana on toiminut 1. syyskuuta 2019 lähtien Bo-Göran Åstrand.[3]
Piispat
piispa[4] | virka-aika | lisätietoa | |
---|---|---|---|
Max von Bonsdorff | 1923–1954 | ||
Georg Olof Rosenqvist | 1954–1961 | ||
Karl-Erik Forssell | 1961–1970 | ||
John Vikström | 1970–1982 | arkkipiispa 1982-1998 | |
Erik Vikström | 1982–2006 | edellisen veli | |
Gustav Björkstrand | 2006–2009 | ||
Björn Vikström | 2009–2019 | John Vikströmin poika | |
Bo-Göran Åstrand | 2019– |
Lähteet
|