Surkastuma

Surkastuma eli rudimentti on elin, joka on jäänyt tarpeettomaksi evoluution myötä. Sen alkuperäinen toiminnallinen tarkoitus heikkenee tai vaihtuu toiseksi. Surkastunut elin jää keskeneräiseksi ja toimimattomaksi eliön kasvun myötä.

Ihmisen surkastumia ovat häntäluu, umpisuoli, viisaudenhampaat, silmän vilkkuluomi, korvalihakset, ylähuulen viiksilihakset, ranteen palmaris longus -jänne, pohkeen plantaris-lihas, vatsan pyramidalis-lihas, rinnan sternalis-lihas, miehen nännit sekä ihon kananlihalle meneminen, käden tarttumisheijaste ja hikka.^[1]

Jotkin pitkään surkastumiksi arvellut elimet saattavat kuitenkin ollakin tarpeellisia. Esimerkiksi umpilisäke on tärkeä suojapaikka suolistobakteereille.^[2]