Surveyor 6

Surveyor-laskeutuja.

Surveyor 6 oli kuudes NASAn Surveyor-kuulaskeutujista. Se laukaistiin 7. marraskuuta 1967 ja laskeutui 10. marraskuuta 1967 Sinus Mediin. Luotain oli osa NASAn Apollo-ohjelmaan valmistautumista.[1][2]

Surveyor 6:n rakettimoottorit käynnistettiin 17. marraskuuta 2,5 sekunniksi, jolloin syntynyt 700 Newtonin voima nosti aluksen noin neljän metrin korkeuteen. Alus siirtyi tämän "hypyn" aikana noin 2,5 metriä länteen ja laskeutui uudelleen pehmeästi ja toimintakuntoisena. Tällä kokeella testattiin Kuusta tapahtuvaa avaruusaluksen nousua Apollo-lentoja varten.[1][2]

Surveyor 6 sammutettiin 24. marraskuuta kahden viikon pituisen Kuun yön ajaksi. Vaikka alukseen saatiinkin taas yhteys 14. joulukuuta, mitään käyttökelpoista dataa ei saatu enää talteen.[2] Laskeutuja ehti ottaa toimintansa aikana noin 30 000 kuvaa Kuusta. Osa kuvista oli laskeutujan ensimmäisen laskun jäljistä mistä tiedemiehet pystyivät päättelemään Kuun pinnan mekaanisia ominaisuuksia.[1][3]

Laskeutujalla oli kameralaitteiston lisäksi mukaana alfa-sironta-analysaattori jolla analysoitiin Kuun pintamateriaalin kemiallista koostumusta.[1][4]

Tiedot

  • Laukaisuaika: 7. marraskuuta 1967, 07:39:00 UTC
  • Kantoraketti: Atlas-Centaur
  • Laskeutumisaika: 10. marraskuuta 1967, 01:01:06 UTC
  • Laskeutumisalue: Sinus Medii
  • Nousu ja uusi laskeutuminen: 17. marraskuuta 1967
  • Lähetetyt valokuvat: 30 027 kpl

Lähteet

  1. a b c d Jaffe, Leonard D.: Surveyor 6 - NSSDCA/COSPAR ID: 1967-112A NASA Jet Propulsion Laboratory. 21.3.2017. Viitattu 08.07.2018.
  2. a b c Surveyor 6 on the Plains of Sinus Medii NASA. 3.23.2010. Arkistoitu 7.1.2019. Viitattu 8.7.2018.
  3. Mission to Moon - Surveyor 6 Jet Propulsion Laboratory, NASA. Viitattu 8.7.2018.
  4. Williams, David R.: Alpha-Scattering Surface Analyzer NASA. Viitattu 8.7.2018.

Aiheesta muualla

  • Surveyor, Program Results NASA. 1969. Viitattu 8.7.2018.
  • The Surveyor Program Lunar and Planetary Institute. 2018. Viitattu 8.7.2018.
  • Krebs, Gunter Dirk: Surveyor 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7 Gunter's Space Page - Information on Launch vehicles, Satellites, Space Shuttle and Astronautics. 11.12.2017. Viitattu 8.7.2018.
  • Lindsay, Hamish: Surveyor 6 Surveyor 6 essay by Hamish Lindsay. Viitattu 8.7.2018.
  • n
  • k
  • m
Artemis (avaruusohjelma)Chang'e 5-T1Chang'e 3Lunar Atmosphere and Dust Environment ExplorerTHEMISChang'e 2Lunar Reconnaissance OrbiterChandrayaan-1Chang'e 1KaguyaSMART 1Lunar ProspectorAsiaSat 3/HGS-1Clementine (kuuluotain)HitenLuna 24Luna 23Luna 22Luna 21Apollo 17Apollo 16Luna 20Luna 19Luna 18Apollo 15Apollo 14Luna 17Zond 8Luna 16Apollo 13Apollo 12Zond 7Apollo 11Luna 15Apollo 10Apollo 8Zond 6Zond 5Luna 14Surveyor 7Surveyor 6Surveyor 5Lunar Orbiter 5Surveyor 4Lunar Orbiter 4Surveyor 3Lunar Orbiter 3Luna 13Lunar Orbiter 2Luna 12Surveyor 2Luna 11Lunar Orbiter 1Surveyor 1Luna 10Luna 9Luna 8Luna 7Zond 3Luna 6Luna 5Ranger 9Ranger 8Ranger 7Ranger 6Luna 4Ranger 5Ranger 4Ranger 3Ranger 2Ranger 1Luna 3Luna 2Pioneer 4Luna 1
Tämä tähtitieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.