TGV Sud-Est
| TGV Sud-Est | |
|---|---|
 TGV Sud-Est alkuperäisessä oranssissa värityksessä. | |
Perustiedot | |
| Tyyppi | sähkömoottorijuna suurnopeusjuna |
| Liikennöitsijä | SNCF |
| Valmistaja | Alstom Francorail-MTE |
| Lukumäärä | 111 |
| Valmistusvuodet | 1978–1985 |
| Museoitu | 4 |
Tekniset tiedot | |
| Huippunopeus | 300 km/h (alun perin260 km/h) |
| Paino | 385 t |
| Pituus | 200 m |
| Vaunujen lukumäärä | 8 + 2 kpl |
| Leveys | 2 904 mm |
| Raideleveys | 1 435 mm |
| Pyörästö | Bo'Bo'-Bo'+7*2'+Bo'-Bo'Bo' |
| Moottorin teho | max. 6 400 kw |
| Infobox OK | |
TGV Sud-Est (TGV PSE, Paris – Sud-Est tai TGV SE) oli ensimmäisen sukupolven ranskalainen TGV-suurnopeusjunayksikkö, joilla SNCF liikennöi vuosina 1981–2020. Alstom ja Francorail-MTE rakensivat kaikkiaan 111 junayksikköä.
Sud-Est on ranskaa ja tarkoittaa kaakkoa. Pariisin ja Lyonin välinen suurnopeusrata on nimeltään LGV Sud-Est, koska se kulkee Pariisista kaakkoon.
Historia
TGV Sud-Est oli ensimmäinen TGV-junasarja. Kaikkiaan 111 junaa rakennettiin, vuosina 1978–1985. Ne otettiin käyttöön vuodesta 1981 ensimmäiselle TGV-reitille, Pariisin ja Lyonin väliseen liikenteeseen. Alkuperäinen väritys oli oranssi, mutta myöhemmin se muuttui hopea-siniseksi (TGV Atlantiquen väritys). Sen jälkeen on ollut muitakin värityksiä ja brändejä, kuten Carmillon, TGV Lyria ja TGV inOui. Ranskan postin (La Poste) käyttössä oli viisi neljän vaunun puolikasta junaa sekä kaksi kokonaisesta junasta muutettua junaa, joilla kuljetettiin postia. Postijunat olivat väritykseltään keltaisia.[1][2]
Modifioitu Sud-Est (yksikkö numero 16) teki 26. helmikuuta 1981, ennen TGV-liikenteen aloittamista, silloisen junien nopeusennätyksen, kun sillä ajettiin 380 km/h. Myöhemmin tämä ennätys on rikottu muun muassa saksalaisella ICE-V-junalla ja sitten TGV:n seuraavilla sukupolvilla.[3][2]
Viimeiset käytössä olleet Sud-Est-junat poistettiin käytöstä joulukuussa 2019. Suurin osa niistä on romutettu, mutta muutama on jätetty muistoksi. Helmikuussa 2020 kolmeen historiansa aikana käytössä olleeseen väritykseen maalatulla ensimmäisellä TGV-tuotantoyksiköllä (lempinimeltään Patrick) ajettiin muistoajo ja sitä pidettiin näytillä.[4]
TGV:n toisen sukupolven juna on TGV Atlantique, joka otettiin käyttöön vuonna 1989.[2]
Tekniikka
Sud-Est-junayksikkö koostuu yhteenliitetyistä kahdesta vetävästä moottorivaunusta ja kahdeksasta matkustajavaunusta. Vaunut ovat kiinni toisissaan yhteisillä teleillä. Moottorivaunut ovat junan päissä. Junan pituus on 200 metriä, leveys 2,904 metriä ja kokonaispaino 385 tonnia. Junan tuottama maksimiteho on 6 400 kW. Junien suurin sallittu nopeus oli alun perin 260 km/h, sitten 270 km/h, mutta elinkaaripäivitysten myötä se nostettiin 300:n km/h. Rataverkosta johtuen junat olivat varustettu kahdella sähköistysjärjestelmällä: 25 kV 50 Hz AC ja 1,5 kV DC. Muutamiin, Sveitsiin kulkeviin juniin (nykyään brändinimellä TGV Lyria) lisättiin vielä kolmas virtamahdollisuus: 15 kV 16 2⁄3 Hz AC.[1][2][5]
Lähteet
- ↑ a b TGV Spotter guide railfaneurope.net. Viitattu 12.8.2024. (englanniksi)
- ↑ a b c d TGV Atlantique 325 celebrates the 32nd anniversary of its 515.3 km/h speed record. All you need to know about the record train! railtarget.eu. Viitattu 12.8.2024. (englanniksi)
- ↑ France’s high-speed TGV train enters service – archive, 1981 | France amp-theguardian-com.cdn.ampproject.org. Viitattu 12.8.2024.
- ↑ A colourful farewell for Patrick a.k.a. TGV 01 Railcolor News. 31.3.2020. Viitattu 12.8.2024. (englanniksi)
- ↑ Sud-Estin tekniset tiedot (.pdf) documents.epfl.ch. Viitattu 12.8.2024. (ranskaksi)
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta TGV Sud-Est Wikimedia Commonsissa
