Tupla

Tupla Maxi. Suklaapatukassa on kaksi mantelirouheilla pinnoitettua kaakaonougatpalaa, joissa on maitosuklaapäällys.

Tupla on Cloetta Suomi Oy:n valmistama suklaapatukka. Suklaan nimi tulee siitä, että yhdessä pakkauksessa on kaksi paahdetulla mantelirouheella ja maitosuklaalla päällystettyä kaakaonougatpalaa. Tupla tuli myyntiin vuonna 1960, ja esimerkiksi vuonna 2018 sitä myytiin noin 22 miljoonaa kappaletta ja se oli Suomen myydyin patukka.[1] Tuplaa myydään myös Venäjällä ja Baltian maissa.[2]

Historia

Tuplaa alettiin myydä vuonna 1960.[2] Patukan maun kehitti Hellas-makeisyrityksen laboratoriopäällikkö, diplomi-insinööri Anja Jäkälä.[1] Tuplan esikuvina olivat Milky Way- ja Mars-patukat.[1]

Maxi-Tupla tuotiin markkinoille vuonna 1972, Tupla Kingsize 1990-luvun alussa. 1990-luvulla Tuplaa myytiin myös Mini-Tupla-patukoina ja Snack Size -patukkapusseissa.[3]

Tupla Boost -energiapatukat lanseerattiin 2000-luvulla. Kausimakujen lisäksi myynnissä oli Tupla-karkkikippoja, Tupla Shot-pusseja ja kuitupitoisia Sport-patukoita.[3]

Vuonna 2006 valmistus siirtyi Turun Kärsämäeltä Ranskaan,[4] sieltä myöhemmin Espanjaan ja vuonna 2014 Ruotsiin.[5]

Kuitua sisältävä Tupla Sport -patukka tuotiin markkinoille vuonna 2007.[6]

Kesällä 2017 Tupla Maxi -patukan pakkausta muutettiin niin, että sen voi avata keskeltä taittamalla. Myös Tupla King Sizen pakkaus muutettiin vastaavasti syksyllä 2018.[1] Tula Double Layer -tuotteet tuotiin myyntiin vuonna 2017.[3] Suomessa myytiin vuonna 2018 yli 22 miljoonaa Tupla-patukkaa.[7]

Tammikuussa 2022 Ilta-Sanomat järjesti äänestyksen Suomen myydyimpien suklaapatukoiden suosiosta. Kilpailun voitti Tupla Maxi, jonka valitsi suosikikseen 25 prosenttia äänestäjistä. Äänestykseen osallistui lähes 35 000 lukijaa. Tupla Double Layer White Nougat -patukka sai 1 235 ääntä ja sijoittui yhdeksänneksi.[8]

Tuoteperhe

Vuonna 2024 Tupla-tuoteperheeseen kuuluu[9]

  • Tupla Maxi (50 g)
  • Tupla Kingsize (85 g)
  • Tupla Double Layer Liquorice (48 g)
  • Tupla Double Layer Mint (48 g)
  • Tupla Double Layer White Nougat (48 g)
  • Tupla Double Layer Banana (48 g)
  • Tupla Crispy Puffs (170 g) -pussi on lanseerattu vuonna 2022

Tupla-brändillä myytiin myös proteiinivanukkaita, makuina Chocolate, Salty Caramel ja Dark Choco[10] sekä Tupla+-proteiinijuomaa, makuina Chocolate ja Salty Caramel.[11] Joulun aikaan Tuplaa myydään Tupla Xmas Box -pakkauksessa (256 g).[9] Syksyllä 2024 Cloetta ja Kolmen Kaverin Jäätelö toivat markkinoille valmistamansa Tupla-jäätelön, jota myytiin purkeissa (305 g). Jäätelöiden makuna oli suklaa ja vanilja.[12]

Aiemmin on ollut saatavilla myös muun muassa

  • yhden palan sisältänyt pikku-Tupla,[13]
  • kinuskinmakuinen Tupla Xtra Caramel,[13]
  • vohvelisydäminen Tupla Suffle,[13]
  • mintunmakuinen Tupla Xtra Mint,[14]
  • tummasuklaakuorrutteinen Tupla Dark,[14]
  • Keväällä 2016 myyntiin tullut Tupla Roasted Corn sisälsi suolaisia paahdettuja maissinjyviä. Keväällä 2020 patukasta esiteltiin Nuts & Raisins -versio, joka sisälsi hasselpähkinöitä ja rusinoita.[14]
  • Myytävänä on ollut myös maitosuklaata sisältäviä Tupla+-urheilupatukoita energia- ja proteiinipatukoina. Vuonna 2019 lanseeratussa energiapatukassa raaka-aineina käytettiin muun muassa kauraa ja hedelmämehuja, proteiinipatukassa oli heraproteiinia.[15]
  • Syksyllä 2021 myyty Tuplan kausimaku Tupla Winter Cardamom sisälsi kardemummaa.[16]
  • Syksyllä 2022 lanseerattiin Tupla Crispy Puffs -pussin lisäksi kausimaku Tupla Winter Cinnamon, joka sisälsi kanelia.

Markkinointi

Vuonna 1972 lanseerattua Maxi-Tuplaa markkinointiin kaksostyttöjen avulla. 1970-luvulla tuotetta alettiin mainostaa Villi Länsi -teemaisilla mainoksilla. Mainoksissa sheriffinä toimi Antti Seppä. Seikkalusarjan aloittanut mainos voitti vuoden hauskimman mainoksen tittelin.[3]

1980-luvulla Tuplan tv-mainoksissa oli usein Indiana Jonesia muistuttava seikkailijahahmo,[17] Tupla Mies.[3] Yksi mainoksista sisälsi kaksimielisenä pidetyn lauseen: "Taitaa tyttö tietää, että olis seinän takana patukkaa tarjolla". Mainoksen suunnitteli Asser Korhonen McCannista.[17]

1990-luvulla Tupla Kingsize tuotiin markkinoille Oregonin erämaassa kuvatuilla mainoksilla, jossa esiintyi myös karhu.[3]

2010-luvulla Tupla on mainostanut tubettajien avulla. Yhteistyö aloitettiin vuonna 2014 Eeddspeaks-vloggaajan kanssa tekemällä toimintaelokuvahenkinen video.[18] Keväällä 2015 Tupla lanseerasi Tupla Energy Company -kampanjan, jossa olivat mukana Mmiisas, Herbalisti, Stunt Freaks Team, Eetzi Productions ja ZoneVD. Toinen PHD:n toteuttama kampanja ylitti uutiskynnyksen myös ulkomailla: yhdysvaltalaiskanavat American Broadcasting Company ja Fox Broadcasting Company näyttivät Tuplan sponsoroimien tubettajien videoita. Tuplan tubettajakampanjavideoita on katsottu yli miljoona kertaa.[19]

Tupla käynnisti keväällä 2017 Hungry for Adventure -kampanjan yhdessä rap-artisti Prinssi Jusufin kanssa.[20] Kampanjan toisella kaudella etsittiin seikkailijoita muun muassa bootcampille ja matkustamaan Prinssi Jusufin kanssa Venäjälle sijaitsevaan Juri Gagarin Cosmonaut Training Centeriin. Seikkailusta tehtiin tosi-tv-ohjelma, joka näytettiin Sub-kanavalla syksyllä 2018.[21] Jusuf kävi Islannissa, Japanissa ja Meksikossa.[3] Osana kampanjaa Cloetta lähetti Tupla-patukan sääpallossa avaruuteen. Se kävi 33 877 metrin korkeudessa, ja palasi kahden tunnin jälkeen ehjänä takaisin.[21][22]

Lähteet

  1. a b c d Karoliina Paananen, Erika Åkman: Oletko aina avannut Suomen suosituimman suklaapatukan väärin? Näin näppärästi se poksahtaa auki Ilta-Sanomat. 13.6.2019. Viitattu 26.6.2019.
  2. a b Tupla brand Cloetta. Arkistoitu 8.3.2016. Viitattu 3.6.2015.
  3. a b c d e f g Tuplan historia www.cloetta.fi. Viitattu 11.9.2024.
  4. Tuplan valmistus Ranskaan, Jenkki siirtyy Tanskaan 3.5.2006. TS.fi. Arkistoitu 13.3.2014. Viitattu 13.3.2014.
  5. Tupla palaa Pohjolaan kulperi.blogspot.fi. Viitattu 12.1.2017.
  6. Pikkupussit vakiinnuttivat paikkansa isojen rinnalla ts.fi. 28.1.2008. Viitattu 11.9.2024.
  7. Tupla-suklaapatukan avaamiseen on olemassa oikea tapa, jota kaikki eivät tiedä – katso, osaatko sinä mtvuutiset.fi. 1.1.2020. Viitattu 25.2.2022.
  8. Marissa Siivonen: Yli 30 000 äänesti parhaasta suklaapatukasta – voittaja sai äänivyöryn Ilta-Sanomat. 21.1.2022. Viitattu 25.2.2022.
  9. a b Tupla.fi www.tupla.fi. Viitattu 11.9.2024.
  10. Proteiinivanukkaat | Cloetta www.cloetta.fi. Viitattu 25.2.2022.
  11. Proteiinijuomat | Cloetta www.cloetta.fi. Viitattu 25.2.2022.
  12. Tuplan seikkailut laajenevat jäätelökategoriaan - ensimmäiset Tupla-jäätelömaut nyt julki www.cloetta.fi. Viitattu 11.9.2024.
  13. a b c Tuplalta lisää patukkaa naisille 1.9.2010. Markkinointi & Mainonta. Viitattu 3.6.2015.
  14. a b c Uusi Tupla-patukka tulossa kauppoihin – sisältää ainesosan, joka voi jakaa mielipiteet mtvuutiset.fi. 16.4.2020. Viitattu 25.2.2022.
  15. Tupla tunkee täydelle hyllylle - lanseeraa urheilupatukat Markkinointi & Mainonta. Viitattu 26.6.2019.
  16. Tässä ovat syksyn uutuusmakeiset: vanhoja klassikoita uudessa muodossa www.iltalehti.fi. Viitattu 25.2.2022.
  17. a b Tässä hupaisimmat mainoslauseet – onko näitä lisää? 1.11.2011. Talouselämä. Arkistoitu 6.8.2017. Viitattu 3.6.2015.
  18. Suklaabrändi räjäyttää suositun bloggaajan videolla 4.3.2014. Markkinointi & Mainonta. Viitattu 3.6.2015.
  19. Tuplan tubettajakampanjalle miljoonayleisö 28.3.2015. Kauppalehti. Viitattu 3.6.2015.
  20. Tupla loi seikkailusarjan YouTubeen – tähtenä Prinssi Jusuf Markkinointi & Mainonta. Viitattu 19.6.2019.
  21. a b Ylä-Anttila Aleksi: Hasan ja Cloetta lähettivät Tupla-patukan avaruuden rajamaille – "Emme tosiaan kuvitelleet olevamme ensimmäisiä" Markkinointi & Mainonta. Viitattu 11.9.2024.
  22. Space Expedition Avaruusseikkailu – Jakso 5: Hyvästit maanpinnalle – MTV 28.9.2018 – netti-TV netti-tv.fi. Viitattu 19.6.2019.

Aiheesta muualla

  • Tuplan kotisivut
Tämä ruokaan, juomiin, ravintoon tai ruoanlaittoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.