Verstas Arkkitehdit

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Verstas Arkkitehtien suunnitteleman Väre-rakennuksen Korkeakouluaukion puoleinen sisäänkäynti syyskuussa 2018.

Verstas Arkkitehdit Oy (Verstas Architects) on vuonna 2004 perustettu arkkitehtitoimisto, joka on tunnettu erityisesti koulu- ja yliopistorakennuksista. Verstas Arkkitehtien tunnetuimpia suunnitelmia ovat Espoossa sijaitsevat oppimiskeskukset Kirkkojärven koulu ja Saunalahden koulu, ja Aalto yliopiston kampusrakennus Otaniemessä, Espoossa, joka koostuu Aalto yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Väre-rakennuksesta, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Otaniemen päärakennuksesta, liiketiloista ja sisäänkäynnistä Aalto-yliopiston metroasemalle.

Verstas Arkkitehdit on saavuttanut yli 30 palkinto- tai kunniamainintasijaa kotimaisissa ja kansainvälisissä arkkitehtuurikilpailuissa. Verstas Arkkitehdeille myönnettiin Arkkitehtuurin valtionpalkinto vuonna 2015.[1] Toimiston osakkaat ovat perustajat Väinö Nikkilä, Jussi Palva, Riina Palva ja Ilkka Salminen.

Lähteet

  1. Ministeri Grahn-Laasonen jakoi valtionpalkintojalähde tarkemmin?

Aiheesta muualla

  • Verstas Arkkitehdit
Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.